Rakennusmiehet

Rakennusmiehiä pidetään seksikkäinä. Raavaat, kirkasvärisiin nuttuihin ja kypärään pukeutuneet miehet kääntävät naisten päät. Onkohan rakennusmiehillä myös seksikkäitä harrastuksia? Mitä he tekevät vapaa-aikanaan, pelaavatko kenties kasinopelejä? 

Tutkimusten mukaan seksikkäimpinä harrastuksina pidetään urheilemista, matkustelua ja rokkimusiikin harrastamista. Esimerkiksi matematiikkaan ja luonnontieteisiin liittyviä harrastuksia ei pidetä seksikkäinä. Jos mies haluaa hurmata naisen kertomalla harrastuksistaan, kannattaa kertoa harrastavansa esimerkiksi jääkiekkoa, jalkapalloa, itsepuolustuslajeja, vaeltamista tai vaarallisen tuntuisia extreme-lajeja. Myös laulamisesta tai ruoanlaiton harrastamisesta kertominen kiinnittää varmasti naisen huomion. Kannattaa tosin varautua siihen, että nainen haluaa todistusaineistoa! 

Rakennusmiesten harrastukset ovat monenkirjavia

Rakentaminen työllistää Suomessa lähes 200 000 ihmistä, sekä miehiä että naisia. Rakennusmiesten joukkoon mahtuu kaikenlaisia ihmisiä – niin liikunnan kuin musiikinkin harrastajia. Lentopallo, sähly, hiihto, juoksu ja suunnistaminen ovat miesten suosimia liikuntaharrastuksia. Myös lavatansseissa käydään paljon. 

Kuntoileva mies

Toiset harrastavat kirjallisuutta, toiset taas elokuvia tai teatteria. Joidenkin rakennusmiesten elämän täyttää uuden kielen opiskelu. Joukossa on myös heitä, joiden lempiharrastus on matkustaminen. Äkkilähdöt vievät unelmakohteisiin jo muutamalla sadalla eurolla, joten matkustaminen ei vaadi suuria rikkauksia. Kaikkia ei kiinnosta matkustaa lomillaan kaukomaille. He viettävät lomansa kesämökillä, kenties itse rakennetulla. 

Kokkaaminen on hyvä harrastus myös miehille. Kotikeittiössä voi kokeilla uusia ruokalajeja, esimerkiksi tutustua eri maiden ruokakulttuuriin. Tulinen curry tuo mieleen matkamuistoja.

Metsästys, kalastus ja koiraharrastus ovat niin ikään miesten suosiossa olevia harrastuksia. Moni rakennusmies tykkää rakennella jotain myös vapaa-aikana. Autotallissa saattaa syntyä puuesineitä tai esimerkiksi vieheitä. Uusia kädentaitoja voi opiskella kansalaisopistossa. Kansalaisopistossa pääsee harrastamaan niin äijäjoogaa kuin vaikkapa hopeatöiden tekemistä. 

Shakki, kuorolaulu ja moottoripyörä- tai autourheilu ovat muita esimerkkejä miesten harrastuksista. Harrastukset ovat sopivaa vastapainoa arjen kiireille. Mieluinen harrastus antaa uusia näkökulmia elämään ja tukee työ- sekä arkielämässä jaksamista. Harrastus saattaa myös kehittää työmailla tarvittua erikoisosaamista. Harrastuksilla on myös sosiaalinen merkitys. Aikuisiällä on vaikea löytää uusia kavereita, mutta harrastusten parissa tulee juteltua uusien ihmisten kanssa. Jonkun kanssa juttu saattaa luistaa niin hyvin, että tulee tavattua harrastusten ulkopuolellakin. Uudesta tuttavuudesta saattaa kehittyä loppuelämän kestävä ystävyyssuhde.

Harrastuksen voi löytää myös netistä

Hyvä harrastus voi löytyä myös netistä. Netissä voi pelata kasinopelejä, keskustella erilaisilla keskustelupalstoilla, pitää blogia tai vlogia tai esimerkiksi harrastaa räiskintäpelejä. Nettiharrastuksiinkin voi liittyä sosiaalinen ulottuvuus, sillä virtuaaliystävistä voi muodostua tärkeä turvaverkko. Kasinopeleillä, esimerkiksi pokerilla, voi jopa tienata. Netissä on runsaasti ilmaiskierroksia tarjoavia kasinoita, joilla pääsee pelaamaan ensin aivan ilmaiseksi. 

iPhone

Kuinka todennäköisesti rakennusmiehet pelaavat kasinopelejä? Hyvin todennäköisesti, sillä suomalaiset ovat tunnetusti pelihullua kanssa. Suomi on maailman neljänneksi eniten rahapelaamiseen asukasta kohdin käyttävä maa. Jokainen suomalainen käyttää rahapeleihin noin 500 euroa vuodessa, eli vajaa 42 euroa kuussa. Koska tässä luvussa on otettu lukuun pikkulapset ja monet muut, jotka eivät Lottoa tai muita rahapelejä pelaa, luku on tosiasiassa vielä suurempi.

Tässä luvussa ei myöskään ole otettu huomioon nettikasinoilla pelattuja summia, sillä niistä ei ole olemassa tarkkoja tilastoja. Suomalaiset pelaavat ulkomaisilla nettikasinoilla rahapelejä arviolta 170 miljoonalla eurolla per vuosi. Suomessa kaikki rahapelitoiminta on sallittua vain Veikkaukselle, mutta netissä voi pelata ulkomaisten nettikasinoiden pelejä mielin määrin. Nettikasinopelien pelaaminen ei ole laitonta, mutta suunnitelmissa on estää niille pääsy lähitulevaisuudessa. 

Nettikasinoilla pyörii aivan varmasti rakennusmiehiä, ja on luultavaa, että joillekin heistä pelaamisesta on jo päässyt muodostumaan ongelma. Peliriippuvaisia eli ongelmapelaajia arvioidaan olevan Suomessa noin 124 000 kappaletta. Se tarkoittaa, että 3,3 prosenttia 15–74-vuotiaista suomalaisista pelaa niin, että siitä on haittaa heidän elämälleen. Suoranaisesta peliriippuvuudesta, mikä tarvitsisi välitöntä hoitoa, uskotaan olevan tästä joukosta noin kolmasosan. Miesten keskuudessa rahapelaamiseen liittyvät ongelmat ovat miltei kaksi kertaa yleisimpiä kuin naisilla. Eniten ongelmapelaamista esiintyy nuorten aikuisten, eli 18–24-vuotiaiden ikäryhmässä. 

Tämä ei tarkoita sitä, että jokainen rahapelejä pelaava kärsisi peliongelmasta. Pelaamista voi harrastaa myös vastuullisesti ja järki kädessä. Silloin tällöin pelattu peli on hauska tapa nollata aivot ja kokea kihelmöivää jännitystä – ties vaikka päävoitto osuisi omalle kohdalle! Pelaamisen vastapainoksi on hyvä harrastaa liikuntaa, esimerkiksi kipeytyneitä lihaksia rentouttavaa joogaa.